TV:n urheiluselostajat vahingollinen malli

Katselin tässä Rion olympialaisten uinnin jonkun erän ja jokseenkin tavallisen kuuloista urheiluselostajaa kuunnellessani tajusin, että liikuntaa harrastava miesväki oli, kun 1990-luvulla harrastin paljon liikuntaa, ottanut paljon mallia heistä ja heidän ruokakeskeisyytensä teki heidän urheilustaan raakaa, repivää ja niin miehet, jotka heistä ottivat mallia, olivat aggressiivisia, kuin tykänneet huonoa jostakin liikuntaan liittyvästä, harrastuskavereistaan, niin kuin kun liikuntaan olisi keskityttävä, niin ruokakeskeisyys tuo repivän huonon olon liikkuessa, ja niin jäivät ainakin minulta puoliso ja ystävät löytymättä, vaikka itse pidin liikunnasta kovin, olisin pitänyt sellaisesta elämäntavasta, mutta minulle ei ollutkaan itselläni telkkua. Ruokakeskeisimmissä naisissa oli samaa vikaa, ryhtyivät vihollisiksi ilman syytä. Onko tuossa mitään järkeä Suomen ilmastossa, jossa terveet elämäntavat olisivat tärkeät? Myös vanhemmiten terveenä pysymiselle olisi liikunta tärkeää. Olisihan tärkeää saada ystäviä ja miksei puoliskin terveiden elämäntapojen parista, kukin itselleen sopuvan elämäntavan piiristä. Voisiko urheiluselostajia seuloa paremmin tai olla paljon vähemmän selostusta urheiluohjelmissa?

Urheilutaitoja brasilialaiseen tyyliin

Rion olympialaisten avajaisia katsellessani jäin miettimään, miten karnevaaleja tanssitaan ja miten brasilialainen tyylilaji on edullinen taidoille. Ei tehdä kaavamaisesti vaan repertuaarin eri osista sen mukaan, mitä motivaatiota ja kipinää kunakin hetkenä on, vähän niin kuin ilmeikkyys, tsemppi, innostuminen, charmin välkähdys, viehtymys, omien taitojen ja viihtymisen kantamana tekeminen. Noilta suunnilta oman taitonäkemnyksen mukaan tekeminen, sen tiimoilta lkokemuksen saaminen ja kehittyminen, uudet kyllin varmat näkemykset, hyvinvointi ja onni, jne.