sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tervehenkisistä tekemisentavoista ym liikuntaan liittyvää

Lainauksia terveiden elämäntapojen ohjeistani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html

"125. Esikuvista ja taidoista mallia ottaessa, ollessa sosiaalinen ja keskustellessa toinen mainitsee yleensä vain yksittäisiä asioita ja asioiden puolia muodollisemmalla etäisyyttä olettavalla tyylillä. Ei ole hyvä ottaa noita asioita liian lähelle, vaikka olisi kovin motivoitunut oppimaan niistä tai ymmärtämään täydesti, sillä ne eivät ole lähietäisyydelle tarkoitettuja vaan etäämmäs tarkoitettuja. Lisäksi ne eivät ole koko asia, eivät koko viesti, vaan sinun oletetaan elävän elämääsi tervehenkisesti ja mitä siinä koet ja havaitset, on osa sitä maisemakuvaa, johon he viittaavat. Esim. tunteikas kappale ei ole vain yhtä tunnetta kuvaava vaan joidenkin aikojen elämänmeininkiä, usein sen yleiskuvaa, isointa virtaa pääpiirteissään, eli olettaa sinun elämänkokemuksesi osaksi laulumielikuvaasi ja sitä, miten tuollaisten tunteiden kanssa elät, esim. 1/5 laulua ja 4/5 arkea kokemuksellisessa rikkaudessaan. Vastaavasti taidot yleensä vaativat oman arkijärkesi ja tervehenkisen elämäntapasi perusvirran tuekseen."

 "208. Tapasin harrastaa aikidoa, japanilaista taistelilajia, jossa oli ideana puolustautua vahingoittamatta hyökkääjään eikä etenkään itseään. Siinä harjoiteltiin useiden erilaisten parien kanssa ja oppi ihmisten liikkumistavoista ja luonteenlaatujen ja tekemisentapojen harrastuksenaan liikkumiseen liittyvistä piirteistä. Silloin ei näyttänyt siltä, että naisten ja miesten välillä olisi voima- tai liikunnallisuusero. Miehet olivat jäykempiä, enemmän kiinnostuneita sosiaalisesta asemasta voimaan liittyen ja naiset taas tunteidenmukaisuudesta, ketteryydestä ja notkeudesta sekä molemmat taidoista ja liikunnallisten lahjojensa kehittämisestä. Ihmistyyppejä tuntui olevan jäykkä (aloitteleva mies), herkkäliikkeinen notkea (kiltteyttä tavoitteleva nainen) ja urheilullinen (pidempään harrastaneet). Lihasvoimaan vaikuttaa se, miten kokonaisvaltaisesti on liikkumisen allekirjoittanut ja miten paljon keskikroppa (ja reidet) on liikkeessä tukena. Ei siis näyttänyt siltä, että naisille kuuluisi heikompina eri sosiaalinen taktiikka tai sen vuoksi eri rooli yhteiskunnassa. Esim usein tallia tai navettaa siivoavat naiset ovat vaikuttaneet vahvoilta, samoin osa urheilevista naisista, kai lihasvoimista harrastuneet. Sosiaalisuus on näyttänyt auttavan ketteryyttä yms.

209. Monella liikunnallisesti lahjakkaalla on taipumus aggressiivisestikin puolustaa henkilökohtaista integriteettiään, itsemääräämisoikeuttaa etenkin kroppansa, tunteidensa ja sosiaalisen itsenäisyytensä osalta, mikä on kovin tervehenkistä ja puhdistaa ilmaa. Aivan eri juttu on toisten elämän sorkkiminen, toisiin kohdistuva puuttuminen ja pahanteko, mitkä ovat kovin tuomittavia. Sotilashyveisiinkin kuuluvat taito ja puolustautuminen, ei maan sabotointi."

"212. Yleensä hyvä- ja heikkotaitoisen ero on siinä, että kun jokin tavallinen perustehtävä on helppo, niin taidoissa etevä huolehtii sen eikä tee lisäksi samaan aikaan tai samoilla skeunneilla muuta vaan antaa lopun kapasiteettinsa lomalaisen tapaan aueta suuremmaksi ja elämänkokemuksen rikkaammaksi ja samaan aikaan tehtävä on kyllä hyvin huolehdiuttu ja siitä opittu laajemminkin mitä sillä kertaa opittaaa on. Kun taas heikkotaitoinen katsoo, miten tehtävän oisi huolehtia, ja kun se on helppo, niin käyttää ylijäään kapasiteettinsa johonkin toiseen tehtävään, esim. sosiaalisiin juoniin tai näyttelemiseen, ja niin itse tehtää joko jää tekemättä tai ainakin sen tulos katoaa juonien tai muiden tekemisten muuttaessa lähestymistapaa ja tilannetta, ja lisäksi kapasiteetti menee tukkoon liian suuresta yrittämisestä ja pienenee siksi olennaisen paljon ja samalla elämänlaatu heikkenee: syntyy elän sitten myöhemmin -ilmiö eikä koskaan tule elämän aika, onneen käytetyt hetket, ellei sitten pelkkä ateria tai huumaaa aine ja seuranpito, mikä on paljon alle tuon taitaamman elämänlaadun ja kumminkin sekin olisi vähemmällä lisäilyllä taoitettauissa."

"230. Olisi hyvä ymmärtää tämä ero. Kiltti pitää ihmiset etäällä ja pitää sivistyneet välit etusijalla ja on siksi suvereeni ja sen vuoksi hyväntuulinen ja siksi kiltti. Kun taas ikävä hyökkäileväinen luonteenlaatu on ottanut muut liian lähelle ja yrittää siksi huitoa näitä kauemmas, mihin yleensä syynä on, että hän ei ole huolehtinut itse jostakin ja siksi nojaa muihin ("Hei Me oltais kamut. Saanks mä nyt ton?" mutta hintana oman tilan menettäminen)."

"231. Elämänlaadun kannalta ei ole hyvä kuluttaa kiinnostuksenkohteitaan loppuun viettämällä liikaa aikaa niiden parissa tai niihin virittäytyneenä. Sen sijaan on hyvä puuhata monenlaista, sekä kiinnostavaa että arjessä hyödyllistä että avartavaa ja elämästä opettavaa.
Elämänlaadun kannalta ei ole myöskään hyvä tehdä pakotetulla rytmillä vaan pitäisi toimia lomapäivän tapaan omalla rytmillään mahdollisimman paljon - muttei lorvaillen vaan monenlaiseen mukaan keriten, vaikka nuo aikataulut tulisivat muilta. Omalla tavalla ulkoa päin tulevaan tekemiseen ryhtymällä oppii taitoa ja tekemisentapojensa säätelyä, tasapainoilua, itsen ja maailman menon yhteensovittamista.
Ajattelu jää elämänkielteisellä tavalla käytännölle vieraaksi, jos on liian yksialainen, mutta jos kehittää monenlaisia taitoja ja niihin sopivia lahjakkuuksia, siis eri tekemisentapoja, virittäytymisiä ja kiinnostuksenkohteita sekä rytmejä, niin oppii arkijärkisemmäksi ja elämänmakuisemmaksi. Ka. ajattelukurssini tämä blogin alusta."


(En jaksanut selata listaa läpi, kun eivät ole järjestyksessä, eli voi terveiden elämäntapojen kirjoituksessani olla monta liikuntaan liittyvää kohtaa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti