sunnuntai 12. elokuuta 2018

Vanhat oppivat sekunnissa mutta miettivät montaa asiaa

Nuorena aikuisena liikuntaharrastuksissa tai muuten terveiden elämäntapojen puheena ollessa ohjaajat, äitini, tms tapasi todeta, etteivät vanhat enää opi ja siksi heillä on niin huonot epäterveet elämäntavat, ovat ihan lösähtäneet, menneet retuperälle ja muistamattomiksi. Muttei se nyt nelikymppisen näkövinkkelistä niin ole, vaan vanha oppii sekunnin murto-osassa tai ainakin muutamassa sekunnissa jo sentasoisia juttuja kuin mitä nuoremmille voi selittää, mutta samalla vanhalla on monta muuta asiaa mielessä ja ne ovat kamalan isoja asioita, esim. on ollut syöpää tai lukenut juuri vieraasta kulttuurista. Samalla vanhan samaistumisryhmä on vanhoja, joista osa on aivan ulkomaalaisia, tropiikista, Suomeen muuttaneita siis. Näillä on eri uomat kuin nuoremmilla ja siitä tuo palleroinen tai kankea olemus, joka nuorempien mielestä on vanhojen epäterveitä elämäntapoja. Jos tuosta palleroisuudesta, joka siis on isojen kokonaisuuksien, uskonnon, elämänkulkujen tms ajattelua, niin jos siitä kävelee ylitse kuin telaketjutraktorilla että älä lösi vaan opettele tämä nyt, niin se oli vanhuksen ymmärrys, hänen elämänsä perustaa, ei hän ilman sitävoi toimia, vaan se pitäisi hahmottaa hänen maailmankuvakseen jostakin aihepiiristäö tai viimeaikaisista aiheista kuten lapsilla historiantunnin jälkeen (historiassa onpaljon asiaa,maisemamaisesti, kumminkin ymmärrystä myös). Jotkut vanhukset, joihin nuoret vetäjät tms kehottavat nojaamaan, kun nämä vaikuttavat reippailta, ovat vasta eläkkeelle jääneitä, työelämästä tulleita siis, jossa heidä tilanteensa oli uarutunut eli olivat jo nähneet, mitä ko ammatin työtehtävät ovat, ja eivät jaksaneet vaivautua inspiroituneesti kuin uuden alun kanssa vaan työläästi tai tottuneina tekivät vain, ja niin heille siitä reippauden ohessa tulee paljon urautuneisuutta, jos siihen nojaa, ja sitten toisaalta taas vanhuksen näkövinkkeli ja elämäntapa on heille uusi ja he ovat sen kanssa pondeeraamistauolla, että mitenkäs tämä elämänkulku menikään, ja niin he ovat siksi enemmän nuoren kaltaisen näköisiä, kuin tavallaan myös reippaat eivätkä vain kankeat, mutta oikeasti he ovat siinä elämänvaiuheessa aika jumissa, hidasjärkisempiä kuin muuten. Näkemyksellisemmän vikkeläjärkisemmän vanhuksen ongekmana taa son ,ettäö muut ovat koko ajan hitaamia ja niin he vaativat hidastamaan juttujen  ja elämän etenemistahtia, ja niin heidän seuransa ja samaistumisryhmänsä, jonka osaksi nuoremmatkin heidät hahmottavat, onkin riippakivi liikunnan kannalta ja terveiden elämäntapojen este, se puolestaan pondeeraamistauolla. Ja lisäksi osa tutuista sairastaa, tai ei ole koskaan liikkunut pohjoisen ilmaston tapaan, tai ei osaa sovittaa yhteen jonlkun menneen kolhun, esim. sairauden, sulattelun vaatimaa iisisti ottamista ja ruokakeskeisyyttä ja vilinää, nuorten tahtista liikkumista ja sen mukana työwelämän koulutettujen tahtista päätöksentekoa, joka kohdistuu heihin itseensä kuin ne eivät olisi elämän kysymyksiä vaan vain joitakin teknisiä tokaisuja, mihin kai suomalainen viisaus auttaisi.

17.9.2018   Luulen, että kuusikymppinen liikkuu vielä samaan tapaan kuin nuoremmat ja voi siksi harrastaa heidän kanssaan yhdessä liikuntaa ja ainakin jakaa liikuntaharrastuksensa nuorempien kanssa. Sen sijaan seitsemänkymppinen vai onkohan vielä paljon vanhempi oppii kai useinliikkumaan vähän kuin vanhat aasialaiset taistelutaitojen mestarit tai kuin aave: hetkessä, melkein silmänräpäyksessä pitkän matkaa ja sitten kuin viipyillen yhdellä seuduin jonkin aikaa ja pian toisella ´euduin siinä lähistöllä, mikä on kai liikkeen tunnun osalta niin erilaista, ettei sitä oikeiun voi jakaa nuorempien kanssa, vaan on liikuttava erikseen ja pidettävä harrastus erillisenä. Nuorempi kun liikkuu, niin on monta asiaa kehossa yhtä aikaa ja ne vetävät eri suuntiin ja siitä osin tulee liikkumisen olo, mikä on tervehenkinen kyllä, jos siis liikkuu tervehenkisesti. Mutta vanhus tuntee noita elämän puolia ja nuo eri tekijät vetävät hänellä yhtä aikaa samaan suuntaan, liikkeen suuntaan, miköään ei siis estä ja niin hän liikkuu hetkessä vaivattomasti kauas, mutta sitten kai etsii vanhaa tuttua viihtymistä ja liikkuu väistä vähän matkaa vanhaan tahtiin tai sitä hitaammasta etsien. Mutten sitten tiedä, onko se niin terveellistä, vai sanooko ihmisluonto, että se on jotenkin liian väkerrettyä tai liian haasteetonta tai liian epäurheilullista.

Voikohan tuossa vanhojen liikkumistavassa olla huonomman olon syynä se, että nuo rtekijät on ikään kuin laitettu samaans uuntaan sen sijaan, että olisi vain eletty, ja se, että mennään liiaksi samaa kuin tuo toinen verrattuna sosiaalisen elämän tervehenkisyyteen ja yksilön tarvitsemaan tilkaan? Ongelma kai syntyy joko tropiikista, missä liikkumisen tulee viilentää, tai sitten siitä, että on harrastanut liiaksi muita elämänalueita, kun maailma kerran on vanhusten harteilla kaikenlaisen vaativan osalta, ja niin esim. ajattelun sompailu ja yhteiskunnan ohjailun vaatima myötäkarvaan meneminen sekoittuvat, kun liikuntaa on viime vuosina ollut vain vähän, siihen, mikä on hyvä tapa liikkua, vaikka kyseessä kenties oli vain ongelmanratkaisu, ei liikkumistapasuositus, ei tervehenkisyyden huippu tekemisentavoissa, joita taitava vboi oppia.

18.9.2018   Lainaus terveiden elämäntapojen kirjoituksestani http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2018/01/terveet-elamantavat-ja-terveella.html :
"383. Joidenkin, kai mm aasialaisten, näkökulma koostuu useista ulkoa luetuista perspektiiveistä, kun btaas suomalainen katsoo arkijärjellään nuokin perspektiivit, tekee itse, huomaa itse tuontapaisia asioita tuossa näkövinkkelissä ollessaan. Ja silloin käy niin, että jos tekeminen on tervehenkinen, niin tuo sama tervehenkisyys toistuu havainnoissa ylipäätään, ja niin sen avulla saa kenties kokonaisen tervehenkisen elämäntavan, joka siis myös on viisaampi,jos on saman ihmisen näkökulma."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti