perjantai 14. syyskuuta 2018

Urheilukatu vai Urheilutie

Tässä vieressä,missäkerrostalossa asun, on kai samanlainen  kerrostalo mutta Urheilukadulla. Muttei se näytä tuovan urheiluharrastusmahdollisuuksia vaan pikemminkin sana-assosiaation "Jos urheilet, niin saat katua, nimittäin kuolet (murhaamme sinut), kun menet sisälle." Murhia näyttää taloissa olevan eikä urheilevia, ei edes koiranulkoiluttavia muita kuin murhia tekevän oloisia. Pihalla leikkii kaksi poikaa mutta murhatyylillä, ja kun on muita lapsia kylässä, niin juoksevat vieraat itsensä puhki, kokeilevat kai Elmo-nimeä, ja menevät sitten sisälle kylään ja tunnelma on, että heidät murhataan ja syödään, väki kun vaikuttaa tropiikista muuttaneelta, ei suomalaiseen tapaan urheilusta ja liikunnasta nauttivalta. Tavallaan tuo Urheilukatu- nimen katumisdassosiaatio siihen sopii, urheiluksi jää johonkin rappuun sisälle meneminen, muttei stten urheilumahdollisuuksia olem, vaikka luulisi. Pikemminkin olettaisi monen liikunnasta pitävän kuolevan noin vain kuin mikäkin märkä läntti, lösö läski, vaikka on liikuntaihmisiä.
Nyt maalataan talon julkisuvua, peitettiin entiset vaaleat punertavat ikkunoiden välissä, vaarasuoran raidan pätkät siis, ja tänään maalattiin talon kauempaan päätyyn harmaita ja ruskeita pystysuoria raitoja ikkunoiden vällinn kuin mikäkin neuvostoliittolainen laitos. Onkohan se siksi, että harmaa ja musta tarttee sulkea pois värivaihtoehdoista vai siksi, että joku pitää laitosmaista työte tekeviä urheilulle myötämielisinä, mutteivät he ole vaan laitosmaiseen työhön ja laitosmaisiin opintoihin pakottavia,eivät muunlaisille urhielumahdollisuuksia tuovia, ja heillä kai on liikunta siksi, että heiltä toivotaan lisääelämänviisautta, mitä liikunnan harrastaminen parantaa, lisää arkijärkisyyttä ja tuo konkreettisia havaintoja siitä, miten maailma toimii.
Nyt jää työ tauolle viikonlopuksi, kai puolivälissä tätä näkyvää ulkoseinää. Aamummalla, kun kävin kävelyllä koirien kanssa, niin ne tuntuivat kokeilevan väitettä, että pystysuorat raidat tai venäläinen nuori mies olisi vaikkapa rappusten kiipeämisen mielessä edullinen liikunnalle, muttei raita ole edullinen, sillä se on vain suorakulmio tms, ei liikunnan ohje. Sitä kuin uoksurataa noudattavalle lonkkien ja polvien liikeradat ovat summittaiset, jolloin liike menee osin ieleen ja on kivulias. Paljon parempi liikkumiselle on pelkkä väri, esim. nuo punertavat mukavan asumisen tyyppiset raidanpätkät, eivät pöperöiset vaan selkeämmän hahmotustavan ja suuremman taidon tyyppiset sävyltään. Tunteiden mukaan kun liikkuu, niin liikerata menee tunteen suuntaan kullakin kehonkohdalla ja kunkin motivaation viemänä,se ei siis mene yhtä linjaa ja motivoidu toista vaan suoraan motivaation suuntaan, mikä on liikkumiselle hytväsi. Kutomisen opettamisesta opin, että liian vähän kiinnostusta puuhaan tuo tikulla sormeen jatkuvasti -meiningin, mitä nuo pystysuorat raidat musituttavat, kun taas hyvän verran huomiota tuo mukavan olon,liikkuu kuin huomaamattaan jatkuvasti liikeradat oikein, niin kuin nuo punertavat vaakaraidan pätkät, mutta sitten lisäpuhti niin kuin oranssi ja pitempi liikuttu matka niin kuin vihreä jäivät puuttumaan. Toisaalta punertavasta vaakaraidasta sai ehkä käsityksen, etteivät kaikki täällä pidä urheilusta ja niin on oltava varovainen.

15.9.2018   Pysty- tai vaakaraidan tai niiden pätkät eivät siis liity liikunnallisuuteeen, vaan pystyraidat sopivat kurssimaisesti opiskeleville, "Odotas kun seuraavana vuonna päset ylemmälle luokalle.", ja vaakaraitojen pätkät maisemamaisesti hahmottaville, siis elämää itse ymmärtäville, oman ymmärryksensä ja näkemyksensä varassa eläville, eikä vain tiedon yms kurssiopin kuten pystyraidat. Eli ero on siis siinä, miten laaja-alainen ymmärryksesi on ja mihin tapaan uusi oppi kertyy vanhan päälle vai samaan kuvaan. Samantyyppisessä kuin oma luonteva lokerosi viihdyt ja voit hyvin puuhata, mutta ihan erityyppisille muotoillussa on hankalaa,kenties mahdotontakin, ihan kuten täysin vieraan maan kansalaisille suunnitelluissa paikoissa, jutuissa.

"Liikunnalliset värit ovat: 1 punertava mukava selkeän tunnelmatajuisesti hahmottava: koordinaatiokyky ja vammojen välttäminen, 2 oranssi: vauhdikkuus, tunteenomaisten mielitekojen seuraaminen, aistit auki ja liikunnan ilo, ja 3 vihreä: pitempi kuljettu matka, maisemakatse, käytännönläheisyys ja maailmankuva mukana."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti